Näyttelyt

Yandan näyttelytulokset KoiraNet Jalostustietojärjestelmässä.
Hulan näyttelytulokset KoiraNet Jalostustietojärjestelmässä.
.
JYVÄSKYLÄ 19.-20.11.2011
.
Lauantaina Hula kävi näytillä Jyväskylän kansainvälisessä The Hound of Music -näyttelyssä.
Tuomari oli Belgiasta, Rita Reyniers. Linja oli totisen tiukka. Ilmeisesti rotumääritelmä oli hyvin sisäistetty, lukihan tuomari ensi töikseen pitkän tovin rodun esittelyä, oikein suuren kuvan kera. Linja oli selkeä, sertejä ei juuri jaeltu. Mutta parhaat koirat olivat ROPinsa ja VSPnsä arvoiset, täysin oikein tuomaroidut. ROP oli Bestseller Kova Meno ja VSP oli Royal Coctail Jubileum Shot.
.
Hulalta ei paljoa odoteltu, lisäksi sen hyvä liikkuminen oli jotain aivan kamalaa. Etupää pysyi ravilla,mutta mikä kumman kenguruloikka takapäätä vei? Ei ikinä ennen ole tuollaista sen meno ollut.
Tulos oli onneksi sentään nuorten luokassa EH ja neljäs. Tyytyväisiä oltiin.
.
Sunnuntaina saatiin isä ja velipoikakin mukaan. Talven rapsakka keli punasi posket sillan yli kävellessä,  mutta sitten olikin sisällä niin ahdasta, että suorastaan tuskanhiki valui.
Tunnelma oli silti mukava heti alusta alkaen. Tuomari oli Sveitsistä, Laurent Pichard. Kyllä hänkin tuomaroinnin osasi, ilman muuta. Ja lisäksi positiivisen herrasmiesmäisesti. Linja hänellä oli täysin erilainen. Kaikki koirat saivat arvosteluksi ERIn! Hulakin oli ERI ja sijoitus nuorten luokan kolmas - vaikka olikin vielä niin kovin pentumainen! No sitä se kyllä onkin. Nyt sujui liikkuminenkin hieman paremmin, eikä tuomarikaan enää pelottanut. Lauantaina useampikin koira arasteli kopelointia. Tuomarin mielestä Hula vielä tarvitsee aikaa puhjetakseen kukkaan. Kovasti ollaan samaa mieltä hänen kanssaan ja odotellaan tulevia aikoja. Ainakin nyt on hyvä keskittyä ykköslajiin eli agilityyn.
vas. Didaktic's Copacabana, Hula H, oik. Sabletail's Lion Mind

vas. Didaktic's Copacabana, Hula H, oik. Sabletail's Lion Mind

Mielenkiinnolla odotettiin Konstan osuutta nuorten luokassa. Osallistujia oli kaksi ja niin vain Konsta nappasi ERIn ja SAn. Nätit olivat punainen ja vaaleanpunainen nauha merkkivärisen pojan hihnassa. Muutamat kyllä arvelivat Konstan olevan porokoiran.  Vakuutin sen olevan aito kelpie, olinhan paikalla kun se syntyi.
Kössi-iskä oli yksin käyttöluokassa ja sai totutusti ERIn ja SAn. Kössille ja Tainalle tulikin täysin uusi tilanne : molemmat koirat pääsivät paras uros -kisaan. Onneksi Tainalla oli avustava handleri. Hienosti hän Kössiä vei vaikka isäkoira pälyilikin huolestuneena, missä Taina ja Konsta kiersivät kehää edellä. Kössi oli vielä poikaa yhden sijan parempi ollen PU3 ja Konsta siis PU4. Konstalle napsahti varaserti.
Paras uros ja VSP oli Evallens Chocolate Boycott. Papu yllätti täysin omistajansa. Mutta ei monia kehän laidalla, upea koira. Joka suhteessa sopiva. Tuntui olevan kovasti Hulasta kiinnostunut, enteillee Hulan alkavaa juoksua.
Ja paras narttu ja ROP oli Jubileum Shot.
Hyvin tuomari näki tänäkin päivänä parhaat ja muutkin sijat menivät ansaitusti. Kovasti oltiin tyytyväisiä tähän päivään ja koko viikonloppuun.
.
Nytpä sitten saatiin uskoa ja vahvistusta siihen, että kyllä merkkivärinenkin voi kehässä menestyä ja kisata tasavertaisesti yksiväristen kanssa. Oliskohan useammankin (suomalaisen) tuomarin syytä lukea rotumääritelmästä myös tuo värikohta?
Kotona äitikoira oli vähän myrtsinä ja yritti sitten illalla kahteen eri otteeseen rynnätä Paviljonkiin. Mentiin lenkillä hakemaan iskää kuntosalilta, kun näyttelyn parhaat olivat tulossa ovista ulos. Yandan mielestä sieltä kahinoista oli nyt puuttunut yksin tumman suklaan ruskea narttu, taidetaan olla osittain samaa mieltä. Se niin nauttii esiintymisestä, että kai se on vietävä sinne ensi syksynä. 
.
TARTON KV-NÄYTTELY 5.-6.11.2011
Tarton kansainväliset koiranäyttelyt 5.-6.11. toivat kerrassaan mukavasti uskoa siihen, että merkkivärinenkin kelpie on kelpie. Konsta pokkasi molempina päivinä sertit ja VSPt. Hyvä poika, hyvä Taina!!  Jospa ne Suomenkin kisat alkaisivat sujumaan, on se poika niin komistunut. Ja osaa olla komeasti. Pidetään peukkua.
.
VIITASAARI 15.05.2010 RYHMÄNÄYTTELY
HULA:  EH
Tuomari: Leila Kärkäs
Erittäin hyvän tyyppinen iloinen juniori, jolla hyvät mittasuhteet. Pää vielä hieman kapealinjainen. Saa kauttaaltaan vahvistua. Hyvä ylälinja seistessä, liikkeessä köyristää lanneosaansa. Pysty olkavarsi hyvä takaosa joskin hieman luisu lantio. Ikään sopiva rintakehä. Oikea karvanlaatu. Liikkeiden tulee tasaantua ja niissä tulisi olla enemmän jäntevyyttä. iloinen käytös.
.
TURKU 23.01.2010
.
Mekin pääsimme sitten hotellilomaselle. Oli ihana rentoutua ennen kilpailuja!
.
TULOKSET:
HULA, ERI JUK3
Tuomari Åke Cronander Ruotsi
Feminiininen narttu. Hyvä yleisilme, hieno kaula. Hyvävartaloinen, vähän jyrkkä ristiluu. Riittävät kulmaukset. Riittävä luusto. Tarvitsee varmuutta liikkeisiin.
.
YANDA, ERI VAK4
Tuomari Åke Cronander Ruotsi
Hyvä kokonaisuus. Hyvinmuodostunut pää. Hyvä ilme. Hienot korvat. Hyvävartaloinen, hyvät kulmaukset. Vähän jyrkkä ristiluu. Hyvät raajat ja tassut. Liikkuu hyvällä askelpituudella.
.
Näyttelyssä olivat mukana myös pojat Midnight Spy Paso Doble (Konsta) ja Midnight Spy Rock ‘n’ Swing (Viljo).  Molemmat saivat myös ERI:n. Viljo oli JUK1 ja Konsta JUK2. Tuomarilla oli tiukka linja, Kössi-isäkin sai EH:n. Parasta urosta ei tällä kertaa löytynyt.
Viljo

Viljo

Konsta

Konsta

Perhekuvassa Yanda, Hula, Konsta, Viljo ja Kössi

Perhekuvassa Yanda, Hula, Konsta, Viljo ja Kössi

.
.
JYVÄSKYLÄ 13.11.2010
.
HULA ,PENTU 3
Tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen
Hyvä koko, hieman kevyt luusto ja suippo kuono. Loiva otsapenger, isot korvat. Hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus ja täyteläinen eturinta. Jyrkkä ja laskeva lantio. Hyvä karva. Hyvät takakulmauksetmutta taka-askel saisi olla pontevampi. Selkä saa vielä kiinteytyä, vaikuttaa nyt ajoittain takakorkealta.
.
YANDA, ERI VAL1, PN2, CACIB
Tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen
Tasapainoinen, hyvärakenteinen, sopivan kokoinen narttu. Erittäin hyvä pää. Hieman pitkät korvat. Hyvät silmät. Hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hyvä selkälinja. Erinomaiset raajojen kulmaukset. Erinomainen karva valeraskaudesta huolimatta. Kiinteä ja lihaksikas.
 
.
ORIVESI 18.9.2010 PENTUNÄYTTELY
.
Kolme pennuista osallistui Oriveden näyttelyyn. Tuomarina oli  Antti Nieminen.
Hulan arvostelu: sopusuhtainen, hyvin kulmautunut, riittävä rintakehä, sopiva luusto, oikea karvanlaatu ja väritys, rodunomainen pää, saksipurenta, isohkot korvat, avoin ja luoksepäästävä, esitetään hieman tukevassa kunnossa.  Tuomarin kommentti oli: ” En anna KP:tä, koska koira on mielestäni hieman liian tukeva”.
Viljo (Midnight SpyRock’ n’ Swing) oli ROP pentu. Komea poika Viljo onkin ja Kirsi on tehnyt hienoa työtä ja esitteli pennun tosi upeasti.
Capo oli kakkosena (Midnight Spy  Capoeira). Capon arvostelu oli oikein hyvä.  tuomarin mielestä Capo on nopeasti kasvanut.
ROP pentu Midnight Spy Rock 'n' Swing  eli Viljo

ROP pentu Midnight Spy Rock 'n' Swing eli Viljo.

.
Midnight Spy Capoeira eli Capo

Midnight Spy Capoeira eli Capo, näyttelyn suurin kelpiepentu

.
Midnight Spy Hula H tähyää vielä palkintosijoille

Midnight Spy Hula H tähyää vielä palkintosijoille

.
TÄSSÄ YANDA-EMÄN NÄYTTELYURA PÄHKINÄNKUORESSA

Tästä se näyttelyura alkoi. 2008 Lappeenrannan erikoisnäyttely JUN-ERI JUK1 VASERT

Tästä se näyttelyura alkoi. 2008 Lappeenrannan erikoisnäyttely JUN-ERI JUK1 VASERT

Lisäksi Yandalle on myönnetty kaksi CACIB:ia, joita kuitenkaan ei vahvisteta johtuen ER-rekisteröinnistä.

Laukaa ROP FIMVA<

 Kuvassa Laukaan kaikkien rotujen näyttelyn tuomari

Irina Poletaeva.

  

Nuutunut mutta onnellinen muotovalio
Nuutunut mutta onnellinen muotovalio