Pennut
RUSKARETKELLÄ DOWNUNDER-PENTUJEN LUONA
15.-19.10.2011
VISITING THE DOWNUNDER PUPPIES IN THE COLOURFUL AUTUMN
kuvia pennuista: PHOTOS
Syysloma alkoi ja suuntasimme pentuja tapaamaan. Hula ja Yanda jäivät kotiin lomailemaan Iinan kanssa. Ja treenaamaan agilityä, olihan Yandan juoksu juuri päättynyt.
Viemisinä oli kaikille lapsille vähän purtavaa ja tuikkuvalot pantaan tai hihnaan turvaamaan pimeässä liikumista. Toisille punainen, toisille kirkas. Isäntäväet saivat Puttipajan kynttilän. Olgan perheen pojat saivat muumilasit ja Rian perheen pikkuinen Heinähattu sai piirakkapulikan – täytyyhän ne Karjalassa piirakat pystyä pyöräyttämään!
Ensimmäinen pysähdys oli ennen Tamperetta Konstan ja Kössin luona. Konsta on entisestään miehistynyt ja voimistunut. Kovasti on agility- ja tokotreenit menossa. Toko sujuu jo oikein mallikkaasti. Agilityssä siskonsa tavoin vielä kypsyttelyä.
Konsta
.
Yöksi jatkoimme Tampereelle ihmislasten luokse. Kulttuuriakin tuli Chicago-musikaalin muodossa. Melkein kuin Broadwaylla olis oltu. Sunnuntaiaamuna kiertue jatkui kohti Iittalaa.
Vähän jännitti miten suuri meidän Pontso mahtoi ollakaan. Ei ollut epäilystäkään oltiinko oikean talon pihalla – ikkunasta näkyi yksi ISO korva. Reimahan sieltä kurkisti tulijoita. Mahtava herrasmies otti meidät vastaan hillityn iloisesti. Ei mitään hepuliriehumista ja pusuttelua. Tai jokseenkin kohtuudella.
Kyllähän poika on kasvanut upeaksi. Turkki vahva, samoin jalat. Varsinkin takajalat, ei voi verratakaan Hulan rimppakinttuihin. Purukalusto on jykevää tekoa, onneksi Reimakin on luonteeltaan todella ystävällinen.
Reima on edelleen suurin pennuista ja suuret korvat vielä korostavat kokoa. Väri on emältä, myös jotain olemuksessa. Mutta ilmeisesti on hyvin paljon Harry-isänkin ominaisuuksia.
Unna-koiran kanssa painiminen oli asteen verran rajumpaa kuin meillä. Hyvin ovat pärjänneet alusta alkaen.
Samoin kissojen kanssa elo sujuu hienosti. Reimalla on hyvät maastot heti pihapiiristä, jälkeä harjoiteltu mm.
Reima
Iittalasta matka jatkui Lietoon. Siellä asuu sijoituskoiramme Olga. Vähän taisi ilopissoja tulla, muistikohan Olga meidät? Olga on ihanasti oppinut tavoille, iloinen ja samalla hillitty. Ei myöskään mitään hepulikohtausta. Mutta utelias ja erittäin kiinnostunut, pusujakin taisi tulla, koko naaman pesut päälle.
Olga on kasvanut nuoreksi neidoksi, vaikea sanoa kokoa. Vankempi on kuin Hula, jalat myös tanakammat. Turkki vahva, tummansuklaan ruskea ja selässä runsas aaltoilu, pidemmällä matkalla kuin Yandalla. Pää muistuttaa hyvin paljon Yandan päätä, samoin muu olemus.
Olga ja perheen pikkupojat ovat hienosti sopeutuneet toisiinsa. Pojilla on oikea suhtautuminen pentuun, se ei ole mikään lelu. Ja Olga on poikien kaveri. Pihallakin Olga pysyy ilman aitausta vaikka alue on tiheästi asuttu taajama ja omakotitaloja on vieri vieressä.
Urheilullinen perhe vie Olgaa lenkeille ja luvassa onkin talven vauhtilajeja, jos vaan lunta tulee. Jälkeä ainakin voi harrastaa.
Olga
Aamulla pojat menivät päiväkotiin ja äiti töihin. Isä jäi etätyöpäivää tekemään kotiin. Aamupäivä taisi mennä pitkälle kun teimme yllätysvierailun Kaisa Hilskalle Paattisiin. Siellä nähtiin lampaita, hevonen ja working kelpie Ninja. Ninjalla ja Olgalla olikin hauskat juoksuleikit sänkipellolla aamuauringossa. Tavattiinhan siellä myös Hulan mummo, Kössin äiti Alli. Mummolla oli ego kohdallaan – hampaat sanoivat vaan naks-naks, jos joku tuli liian lähelle kun häntä rapsuteltiin. Ihana persoona, musta turkki jo saanut vähän hopeareunusta.
Varsinainen yllätys oli kuitenkin se, että tuttavani kotitalo on saman ison peltoalueen toisella laidalla. Oli aivan pakko ajella sinne pihaan asti. Tyhjähän se tietysti nyt oli, enää kesäpaikkana käytössä. Soitin hänelle Turkuun terveiset Paattisilta. Kyllä hänkin ihmetteli maailman pienuutta. Jospa sitten ensi kesänä siellä nähtäisiin…
Matka jatkui kohti Helsinkiä. Matkalla selailin nettiä ja sain kivaa postia Unkarista. Kagura oli läpäissyt siellä pelastuskoirakokeen. Kovasti oli Sebastyen mielissään, Kagusta tulee oikea pelastus- ja rauniokoira. Sellaista koiraa hakivatkin. Laukausvarmakin. Tulipa hyvä mieli, Kagu ja Hula olivat pikkupentuina niin poikien varjossa. Aina alistumassa ja väistämässä, ruokakupillekin tulivat vasta kun pojat olivat syöneet. Toista ovat nämä pennut olleet, tytöt ovat olleet ainakin yhtä tasavertaisia. Joskus jopa tuntui että suorastaan vedättivät isoja, “kömpelöitä” poikia. Suurin Pontso vei herkkuluut, mutta juuttui isoine pyllyineen ahtaaseen piilopaikkaan ja pienemmät tytöt veivät saaliin : )
Ikean lihapullien jälkeen Martinlaaksoon ja Pikku Pääskyä tapaamaan. Bunda otti meidät vastaan ilosesti haukahtaen. Tavalliset seremoniat, pusut yms. Mutta paljon rauhallisemmin kuin meillä kotona. Samanvärinen ja kovasti Yandan näköinen. Oikein sopusuhtainen olemus, somat vahvat jalat myös. Kooltaan edelleen pienempi kuin Olga, mutta silti hyvän kokoinen. Ketterä ja kerkiiväinen.
Hyvin on Bundakin pärjäillyt, ei ole aiheuttanut häiriötä haukkumisilla kerrostalokodissa. Paikatkin ovat säilyneet kunnossa, vähän oli eteisen yhteen nurkkaan tullut jotain “kulumaa”. Lenkkeilyille löytyy hyvin paikkoja, syksyn lehdissä kieriminen näytti olevan suurta huvia. Pian saa tämäkin pääsky kokea ensilumen, toivottavasti. Mitenhän hauskaa se on, emäntää hiukan huolestutti karvaton maha?
Bunda
Yötä oltiin toisen ihmislapsen luona Helsingissä ja aamulla matka jatkui kohti Imatraa.
Tiet olivat yllättävän leveitä ja hyvässä kunnossa niin lännessä kuin nyt Itä-Suomessakin. Toista tämä Jyväskylän ympäristö. Matka taittui yllättävän nopeasti. Lappeenrannassa poikettiin ohiajotien varrella syömässä isossa ostoskeksuksessa. Eipä siellä meidän lisäksi paljon suomalaisia ollut. Asiakkaita kuitenkin oli jonkun verran, parkkipaikan autot melkein poikkeuksetta RUS-kilvillä. -Ymmärtää kyllä hyvin jos siellä päin ei niin piitata pakkoruotsista. Ei sitä siellä tarvita. Eikä pakollisena noin muutenkaan. (kommentti pian eläkkeelle jäävän ruotsin open oma)
Vaikka “silmä” ei uusimpia teitä tunnistanutkaan, pian olimme uuden omakotitalon edessä. Ja talon kummallakin laidalla oli uuden uutukainen komea verkkoaita. Turvallinen pihapiiri Maantiekiitäjälle. Ja toisella nurkallahan Ria siellä istuikin. Suurena ja mahtavana, rauhallisesti tarkkaillen. Ei haukkumista eikä hyppimistä. Perheen 1,5 -vuotias oli päiväunilla ja molemmat vanhemmat kotona. Isä oli tosin lähdössä työhön. Muutama sana ehditiin vaihtaa ennen kuin päähenkilö pääsi toisesta ovesta sisälle.
Voi mikä tyttö. Iso ja komea ja kovasti määrätietoinen. Edelleen saman näköinen kuin toisetkin, tumma ja vankkarakenteinen, aikuismainen olemukseltaan. Mutta silti vielä niin hellyttävä vauva. Syliinkin tunkeutui istumaan, ja nuolemaan naaman. Eniten yandamainen päättäväisyydessään. Hienosti on Ria myös oppinut yhteiselon pienen lapsen kanssa; makuuhuoneeseen ei mene eikä leiki lapsen leluilla. Mutta solidaarisesti Rian lelut ovat myös Vilman käytössä.
Suuren suurella aidatulla pihalla on hyvä juosta vapaana ja vahtia seudun kissat. Siellä Ria viihtyy ja keksii itse leikkejään. Naapureita ja ohikulkevia ei haukuta. Piha on niin suuri, että siinä harjoittelevat porukalla tokoakin. Voisi siihen agilityradankin laittaa. Uudet istutukset ovat saaneet olla yllättävän hyvin paikoillaan. Mitä nyt yksi pensashanhikki oli kulkeutunut pihan toiselle laidalle, tuuli varmaan… Sisällä nukkumapaikan edessä olevassa lipastossa nurkassa on vähän jyrsimisjälkiä, muuten täälläkin paikat pysyneet kunnossa.
Kovasti ovat tyytyväisiä “pentuun”, samoin kuin kaikki toisetkin. Eivätkä lakkaa ihmettelemästä kelpien viisautta.
Ria
Illaksi ehdittiin Joensuuhun. Majoituttiin Kimmeliin ja sitten Mellan luo. Ovikellon soittoon kuului sisältä määrätietoinen vastaus – mutta se olikin “isosisko” Manta. Brindabella, kaunis Mella, ei haukkunut. Otti meidät vastaan ihanasti, innokkaasti mutta ei ollenkaan rajusti. Samanlainen suklaan suloinen kuin toisetkin. Kooltaan samaa luokkaa Illabundan kanssa, pikkutytöt. Kaunis pää kuin emällään, pieni valkea merkki myös rinnassa äidin peruja. Oikein sopusuhtainen, vankat raajat antavat varmasti sähäkät vauhdit agilityssä. Pian siellä valmistuukin uusi halli, jonne Mellakin pääsee harjoittelemaan. Toivottavasti jo pentuagilityyn. Emännän työt olivat loppuneet Parikkalassa joten nyt ei sitten enää asuta useammassa paikassa. Vastaavasti emännällä on nyt aikaa keskittyä kahden koiran kanssa touhuamiseen.
Vauhtia löytyy edelleen, eikä luovutuspäivän haaverista ole ollut mitään näkyviä seurauksia. Vieläkin silloinen tapahtuma säpsähdyttää. Kaikki on todella pienestä kiinni, jos on ollakseen.
Illalla otettiin sisällä muutama kuva ja päätettiin jatkaa kuvaamista seuraavana aamuna ulkona. Jatkettiinkin, mutta oli varsinainen koiranilma – räntää tuli ja kamerakin kastui ja huurtui. Tyydyttiin pelkkiin parkkipaikalla otettuihin räpsyihin, Vuorikiipeilijääkin taisi vähän ihmetyttää kun peppu kastui oudosti ja kuonon päälle tuli taivaalta outoa märkää. Ei silti väistellyt märkyyttä, siinä ei ainakaan ole äitiinsä tullut.
Hienosti koirakaverukset ovat yhdessä elelleet heti alusta asti ja yhdessä pääsevät kaikkea harrastamaankin. Mella on hieno tyttö ja paikkoja ei ole rikkonut. Vähän vaan testannut naskalihampaitaan ruokapöydän jalkaan, sievästi ei näkyvään kohtaan.
Mella
Kotia kohti päästiin lähtemään hyvissä ajoin. Kuopiossa olisimme käyneet katsomassa Finnlamellin mallitaloa, mutta siellä ei oltu halukkaita esittelemään taloa sisältä. Soittopyyntöön ei ole vieläkään tullut vastausta! No päästiinpä sitten nopeammin eteenpäin. Poikkesimme äidin luona syömässä. Syyssatoa saatiin vielä kotiinviemisiksikin. Porkkanasato oli ollut lievästi sanottuna runsas.
Kotona oli Yandalla ja Hulalla ihmettelemistä. Mitä kumman hajuja meissä oli? Ja vaatteissa ja kasseissa, tuliko joku toinen koira mukana? Mietittiin Velmun luona käyntiä. Päätettiin lykätä sitä viikolla. Mutta sittenpä tulikin iloinen yllätysviesti Hartolasta: Velmu tulisi meitä tervehtimään perjantaina. Sehän vaan sopi paremmin kuin hyvin.
Olimme varustautuneet tapaamiseen ulkona. Ja olipas se riehakasta. Vähän siinä Hula näytti mustasukkaisuuttaan heti alkumetreillä. Mutta nyt olivat osat sikäli vaihtuneet, että Velmu oli paljon isompi. Kesällä Hula sai olla “iso paha sisko”, joka kylläkin tykkäsi pennuista valtavasti ja leikki niiden kanssa koko ajan. Nyt Velmulla oli jo miehen mitat ja Hula joutui tämän kokoeron tunnustamaan. Silti se jaksoi omasta reviiristään muistuttaa. Ainolan pihalla tutulle treffikivelle ei aluksi Velmua kelpuutettu. Mutta pian alkoivat leikit sujua. Vauhdissa vaan oli niin vaikea erottaa kuka kukin oli. Yanda tosin luovutti pian ja tyytyi istuskelemaan tähystyspaikoillaan katsellen nuorten kisaamista. Ja kyllä ne jaksoivatkin. Velmu on saanut juosta vapaana pitkin metsiä ja metsäteitä koko ikänsä. Tukkijätkä kun on alkujaan. Poika on kehittynyt upeaksi nuorukaiseksi. Isoksi ja vahvaksi. Turkki vahva ja mustanruskea, pää kuin Yandalla. Rakenne muutenkin samanlainen. Todella vaikea erottaa toisistaan, kokoero sentään helpotti. Hula selvästi hentoisin, ja ketterin. Valokuviin ei meinattu kolmikkoa saada millään. Eikä Velmusta sellaista kuvaa, jossa se ei istuisi. Vasta ostoskeskuksen parkkipaikan isot ajoneuvot saivat maalaiskoiran seisaallaan pysymään niin kauan, että kamera ja kuvaaja saivat jotain muistoja. Velmu taisi parhaiten meidät muistaa. Haki aina turvaa minun jalkojen välistä, kun Hula vähän isotteli. Ja poislähtöhetkellä hakeutui vaan minun lähelle. Piti oikein nostaa autoon. Tai sitten uuden lomamökin ikkuna ahdisti niin auton perässä, että Velmu ei mielestään sinne oikein olisi mahtunut. Lomailijat ovatkin Velmuun ihastuneet ja Velmu saanut paljon myös koirakavereita. Hieno poika, ego kohdallaan.
Velmu
Tänään 22.10. oltiin taas kelpielenkillä Ladun Majan maastossa. Vähän tihkutteli mutta hieno oli lenkki. Nuoret painoivat tuhatta ja sataa, minä, Yanda ja Pösö joukon hännillä. Mutta samaan suuntaan liikuttiin ja nautittiin makkaroista niin kuin muutkin. Missähän lenkkeillään seuraavalla kerralla? Vai paimennetaanko?
AINOLA-PENTUE
6.8.2011 AINOLA-PENTUEEN PENTUTAPAAMINEN
Capo, Hula, Yanda, Kagura ja Viljo 6.8.2011 Ojalassa
Pesue kävi Saarijärven näyttelyssä. Erinomaisen (ERI SA) emän erittäin hyvät (EH) pennut kuvassa.
Iltapäivällä kokoonnuttiin Ojalaan rentoutumaan ja leikkimään. Oli hauska nähdä kasvaneet pennut perheineen. Erityisen mukavaa oli että Kagurakin tuli mukaan suurella tukijoukolla. Sekä koiria että ihmisiä. Harmi että Kössi ja Konsta eivät emäntänsä työesteiden takia päässeet mukaan.
Kaikki pääsivät myös kokeilemaan flyballia. Mestariäiti ei halunnut näyttää taitojaan, koska nurmi oli märkää ja boxin edessä oli vielä jonkun kakat….
Tästä linkistä voit katsoa lisää kuvia : Ainola-pentue Ojalassa
16.5.2010 KÖSSIN JA YANDAN TERVEISET PENNUILLE
Kaikki pennut ovat jo uusissa kodeissaan. Huomenna Kagurakin lentää kotiinsa Unkariin.
Lähtöpusu Kaguralle 12.5
Hulalla on mennyt oikein hienosti vaikka epäiltiin että kaipaisikin Kaguran seuraa sillä niin tiiviisti ne puolitoistaviikkoa leikkivät yhdessä. Hula tunnistaa jo nimensä hienosti ja osaa myös istua ja mennä maahan. Makupalan perässä kierähtääkin hauskasti. Sulkurannassa katseli ihmeissään miten Yanda harjoittelee keppejä.
Lopuksi isältä ja emältä iloiset sunnuntaipäivän uutiset pennuille. Kössi sai tokon voi-luokassa 1.tuloksen ja voitti luokkansa nousten hienosti tokon erikoisvoittajaluokkaan. Yanda aloitti agilitykisat yllättävän hienolla suorituksella. Ovat treenanneet Iinan kanssa vasta oikeastaan puolitoista viikkoa ja nappasivat hienosti kaksi nollarataa ja sijoitukset 4 ja 2 ( hyppyradalla sijoitus heti parempi kun ei tarvinnut varmistella kontakteja). Ensi viikonloppuna Mikkeliin metsästämään luokkanousua.
.
Tässä yllätyksenä vielä jälkipolville isän ja äidin esiintyminen arkiston kätköistä. Video on kuvattu 22.11.2008 Jyväskylän kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Kelpieitä oli mukana 17 ja kenellekään ei varmaan ole yllätys että Kössi oli ROP ja Yanda oli VSP. Silloin te Capoeira, Swing, Hula, Paso ja Kagura olitte vasta kiiltona silmäkulmissa . Erityisen hauskan näköistä on kuinka Kössi vilkuilee kehästä poistuvan Yandan perään.
jyvaskylan-kv-nayttely-22_11_2008
12.5.2010 KAGURAKIN LÄHTI
Hula jäi, Hula lähti. Ensimmäisenä narttuna maailmaan syntynyt, odotettu Hula. Kolme poikaa syntyi peräkkäin ja luultiin jo ettei tyttöjä tulekaan. Ja kun se vihdoin tuli, tuli sille työnimeksi Hula. Nimi vaihtui vielä pariinkin kertaan. Siitä tuli Zumba ja Hula siirtyi viimeisenä syntyneelle tytölle. Lopulta nimeksi tuli Marin ja Sebestyenin ehdotus Kagura, tyttö ja tanssi Japanista. Kaunis ja erikoinen nimi, joka meillä muotoutui Kaguksi. Saapa nähdä, mikä onkaan sitten lopullinen kutsumanimi.
Matka suuntautuu kohti Budapestiä, Alfa-mummon kotikulmille. Heillä on jo sieltä samasta kennelistä Yandan ikäinen Baba-narttu. Innolla oli Kagu mukaan lähdössä, turvallisesti uuden isännän sylissä. Noutamassa oli myös puolivuotias Suomen leikkikaveri, dobermannityttö. Kagua vähän pelotti, kun oli niin iso.
Mutta meille jäi haikeus. Ikävä sataa suolaista vettä, vaikka päivä oli kevään komein, kerrassaan kesäinen.
Yritin ehdotella kotijoukoille, josko tämä “minun Hula” olisi voinut myös jäädä meille, mutta onneksi toisilla on enemmän järkeä. Ei kahta narttupentua emän lisäksi. Varmaa kuitenkin on, että Kagulla on hyvä, rakastava koti Unkarissa. Ja heillekin oli tämä pikku-irokeesi se mieluisin. Minulle sillä on silti aina oma paikkansa syvällä sydämessä, se pienin kultajössikkä.
Täällä nyt totutellaan olemaan Hulan leikkikaveri. Ei ole enää siskoa, jonka kanssa painia ja pitää hauskaa. Alkaa aika, jolloin meilläkin elintaso nousee! Verhot on jo nostettu epätoivoisesti ylös kaappien ja hyllyjen päälle. Pöytäliinoja ei näy. Kaikenmoiset piuhat ja kaukosäätimet on yritettävä muistaa, vessanpöntön kannet suljettava, kassit ja kengät yms… Mielenkiinto suuntautuu nyt täysillä kaikkeen oleelliseen.
Pentuprojekti on ollut mielenkiintoinen ja haasteellinen. Ei jäänyt traumoja. Katsotaan mitä jatkossa. Mutta nyt on aika hengähtää, sen mitä pennulta voi. Yanda on jo päässyt agilityn makuun. Oli eilen mallikkaasti möllikisoissa. Ja nyt viikonloppuna on oikeasti kisaamassa. Into on tallella, kuntoa täytyy alkaa kohentaa. Varmaan ryhdistäydyttävä koko lauman siinä samalla.
Jokohan se kesä nyt alkoi? Mökkikausi pitää aloittaa. Huomenna mansikkamaan siivoamista Ojalassa ja pikkuhiljaa pitänee majaa muuttaa Sulkurantaan. Naapuriin taitaa tulla muutaman vuoden päästä asuntomessualue.
Hyvää matkaa maailmalla rakkaat kultajössikät, Capo, Swing, Paso ja Kagura. Toivottavasti Hula näkee teidät ennemmin tai myöhemmin. Ja ennen kaikkea, toivomme teistä jotain kuulevamme aina silloin tällöin. Laitamme myös mielellämme teidän kuvia ja kuulumisia sivuillemme, joita päivittelemme silloin kun ehdimme.
Lämpimät kiitokset kaikille pennunostajille ja myös kaikille teille, jotka nyt valitettavasti jäitte ilman omaa jössikkää.
T. Yanda, Iina, Paula ja Pekka mukana vilkuttaa myös Hula H
Mari ja Sebestyen veivät Kaguran kohti uusia seikkailuja
Hula sai lohdutukseksi Kössi-iskän antaman paketin
Yandan ja Kaguran herkkä hetki lähtöä edeltävänä iltana
9.5.2010
Tässä noin kolmen minuutin mittaisesta videosta voi katsoa millaista on meno kahden 8-viikkoisen kelpien kanssa. Aluksi tietysti on käyty pussaamassa kameran linssi sumeaksi. Keskiviikon jälkeen pääsemme puutarhalla tositoimiin kun viherpeukalot vähenevät neljällä tassulla. Kaguran tunnistaa pannasta ja Hulan valjaista. Tällä menolla meillä ei tarvitse tänä keväänä murehtia puutarhan lannoitusta eikä kitkemistä. Tosin satokin voi olla vaatimaton. Viinirypäleetkin taisi pakkanen viedä.
Äitienpäivämenoa Sulkurannassa
Hyvää Äitienpäivää
Ei ole omenat kauaksi pudonneet
Kaikki istuvat jo...
Porttia on vahdittava
Äiti on mennyt tuonne meidän ikäisenä...ne ei tykkää jos sinne menee
Kaguralla on mahanalus täynnä jalkoja
Kun juoksee oikein kovaa nousee korvat pystyyn...
Juoksemisessa on se huono puoli että alkaa janottamaan...
Minäkin tulen harjoittelemaan...
Hard day's night... otettiin neljän tunnin päikkärit
3.5.2010
Kovasti kiitoksia poikien uusiin koteihin viesteistä. Tosi hauska kuulla että kaikki ovat kotiutuneet oikein hyvin eivätkä ole ikävöineet muita pentuja. Kaikki ovat saaneet kiitosta rohkeudesta.
Capo on kuulema valloittanut kaikkien sydämet. On tutkinut innolla uutta ympäristöä, käy välillä sylissä hakemassa lisää rohkeutta, ja jatkaa sitten tutkimusretkiään. Saatiin myös valokuvia, joissa näyttää jo kaveeraavan toisten koirien kanssa.
Swingin laskeutuminen lakeuksille on sujunut myös mainiosti. Kerran oli matkan aikana piipannut, no se ei ole mikään ihme. Aamulla oli noussut viideltä ja pyytänyt ulos asioille. Tänään oli jo sanonut pari pahaa sanaa isoille koirille.
Paso eli Kaasuko? oli ollut virkeänä. Taina oli saanut jopa 3 tunnin yöunet. Rape on pennun kanssa kaveri mutta Kössi tyytyy seurailemaan sivummalta häntää heiluttaen. Kai maailmalta saapuneen pojan näkeminen järkyttää….
Täällä on ollut jotensakin rauhallisen tuntuista. Nyt on kaikilla enmpi aikaa pennuille kun niitä on vain kaksi. Yanda leikittää niitä innolla. Se on selvästi huomannut että on helpompaa yllyttää pennut vetoleikkeihin kuin hätistää niitä imemästä. Ovat kyllä jo huomanneet että ei emä enää halua imettää. Välillä on meno aika hurjaa ja jostain syystä Kagura on aina se huonon onnen koira. Illalla juoksivat Yandan kanssa keittiössä ja Pentu jysäytti päänsä täydessä vauhdissa laatikoston alareunaan. Melko paukaus ja vinkaisu. Sellaisen kolhun jälkeen on paras mennä sohvan taa nukkumaan.
Keskiviikon pentutarkastuksen aikaan oli Eläinklinikka Otsossa valokuvaaja Marika Mäkelä ottamassa kuvia heidän kotisivuilleen. Saimme häneltä allaolevat harvinaislaatuiset aidot pentutarkastusvalokuvat.
Kaikki muut pääsivät kuvaan paitsi Hula. Mainion näköisiä ilmeitä…siis koirilla.
Capon toljotus, eläinlääkäri Markus Kiili-kuva Marika Mäkelä
Swing ei ainakaan ujostellut, eläinlääkäri Markus Kiili-kuva Marika Mäkelä
- Ihan vähän kuitenkin jännittikin- kuva Marika Mäkelä
- Kumpikin taitaa kuunnella yhtä tarkasti, eläinlääkäri Markus Kiili-kuva Marika Mäkelä
Voiko korvista olla yhteys silmiin ,eläinlääkäri Markus Kiili? -kuva Marika Mäkelä
Kagura odottaa vuoroaan- kuva Marika Mäkelä
Paso seuraa tarkkana- kuva Marika Mäkelä
Korvani nääs lerpattaa... -kuva Marika Mäkelä
Tämän piti olla se hampaaton pentu, eläinlääkäri Markus Kiili -kuva Marika Mäkelä
Lyökö Hulan sydän hula-hulaa
2.5.2010
Kössin kiitokset Yanda-äidille Ainolaan
Pahnanpohjimmaiset....nyt saadaan jakaa äidin patja tyttöjen kesken
Kirsi vei Swingin Kauhajoelle....saa kuulema helavyön
Iinan jäähyväispusu Swingille
Sinne meni kissojen laatikot...ja sisällä taisi olla Paso ja orava
Onkohan Kössillä hymy yhtä herkässä kun Taina tuo pojan kotiin Pälkäneelle
Iinan jäähyväispusu Pasolle
Kyllä nuo pojat on hirveitä...onneksi ne viedään tänään.... ajattelee Kagura
Nyt laitettiin lakanat jakoon....
Pentuhuoneessa hiljaista. Oviaukosta poistettiin lautaeste, kyllä Capoa keljuttaisi jos näkisi. Pennut saavat nyt tulla myös eteiseen ja keittiöön. Olohuoneeseen ja makkareihin vain erikoistilanteissa. Jysk´stä ostettu portti pitää pikkutytöt keittiössä, mutta viikolla agilitytreeneihin palaava äiti on näyttänyt, ettei yli 70 cm ole este eikä mikään. Ei edes hidaste, lentäen yli vaan 
Aika on myös lentänyt. Vaikea uskoa, että projekti on näin loppusuoralla. Joululoman pakkaset, yölliset haahuilut Ainolan metsikössä, syntymän ihmeet,aikaiset aamut askareineen ja myöhäiset illat siivoiluineen. Lähipiiristä ei enää tarvita sanomalehtiäkään, kunhan saisi painomusteen lian lattioista pois. Onneksi tässä asunnossa oli muovimatot. Päätettiin ennen muuttoa kaukonäköisesti pitääkin. Ja pidetään vieläkin…. Sulkurantaan ei olla vielä muutettu. Piipahdettu muutaman kerran vain. Ensi viikonloppuna siellä kytketään vedet päälle, katsotaan sitten tilannetta.
Eilen tuli pienimmälle tytölle virtsaamisvaivaa. Lääkäri arveli pissiitiksi ja määräsi 10 pv antibioottikuurin. Pirteä ja riehakas se on ollut koko ajan ja syönytkin tavalliseen tapaan. Lämpöäkään ei ole. Pissaaminen vaan oli tipottelua ja tiheesti. Nyt on jo alkanut tulla isompia pikkulätäköitä. Mistä se tuli? Ja miksi? Toivottavasti vaiva helpottaa eikä taustalla olisi sen kummempaa. Aika näyttää.
Vaikka meillä on väki vähentynyt, kyllä tytötkin osaavat. Välillä on meno suorastaan hurjaa ja vallasta(ko) taistellaan. Pääasiassa kuitenkin härnätään kaveria leikkimään. Leikkiin osallistuu myös äiti. Selvästi opettaa pennuille vetoleikkiä, possulla, kirppispaidan hihoilla (siitä oli se tisunlämmityspaita) ja Kitin lehmällä. Palloista on kova taisto, jopa paperinpaloista. Yanda on selvästi innostunut kun on leikkikavereita. Jotenkin tuntuu, ettei se kovasti kaipaa poikia. – Mutta oli ne vaan aika äijiä. Ja ainakin yhtä ihania kuin tytötkin.
1.5.2010
Tässä video kelpie-pentueen arjesta
Ei mitenkään surullisen näköinen Capo lähdössä Vaulan mukaan uuteen kotiin
Kaikki pennut vielä emon lähellä
Capon hyvästelyt Iinalle
vappurieha
viimeinenkin pallo hajalla....ei paukkuarkuutta
28.4.2010
Päivät ja viikot kuluvat kuin siivillä. Sivujen päivittämättömyydestä huomaa miten aika on kulunut. Viikonloppuisin ja viikollakin on ollut paljon pentujen katsojia. Niiden touhuja katsellessa aika kuluu huomaamatta.
Tänään käytiin siruttamassa pennut ja pentutarkastuksessa. Pennut saivat uudenlaiset sirut joista voidaan lukea myös lämpö…kätevää. Pennut ovat hyvässä kunnossa, Capolla on vasemman puolen karvanoppa vielä matkalla. Kagura sai myös oman EU-passin….pääsee matkustelemaan.
Rekisteröinti paperitkin laitettiin Kennelliittoon. Sehän tarkoitti sitä että myös pentujen nimet ja uudet osoitteetkin päätettiin. Tosin osoitteet ovat olleet jo jonkin aikaa selvillä mutta odotettiin vielä lääkärin tarkastusta ennen lopullista nimeämistä. Missään tapauksessa emme halua antaa pentua uuteen kotiin jollemme itse usko sen vastaavan odotuksia. Ikävä asia tietysti että moni pennun halunnut jäi ilman omaa pentua. Kasvattajana tietysti täytyy olla tyytyväinen että pennut ovat herättäneet kiinnostusta. Kaikki uudet pentujen omistajat olivat liikkeellä jo monta kuukautta ennen astutustakin. Jyväskylän erkkarin aikaan tuli yksi yhteydenotto, Unkarin väki kävi jo joulukuussa tapaamassa Yandaa ja Kössiä ja Helsingin näyttelyssä Kössi hoiti mallikkaasti myös PR-puolen.
Capo ja Paso päiväunilla
Kyllä äiti luopuu omasta paikastaan
Midnight Spy Capoeira
3.pentu on Rock ‘n’ Swing ja uusi koti löytuu Kauhajoelta
Midnight Spy Rock
4.pentu on Kagura ja sen matka vie Unkariin
Midnight Spy Kagura
Midnight Spy Paso Doble
Midnight Spy Hula H
Yanda ja Rape
Kössi koko komeudessaan
Tavattiin taas
17.4.2010 VIISI VIIKKOA
Pentu 1 5 viikkoa
Pentu 3 5 viikkoa
Pentu 4 5 viikkoa
Pentu 5 5 viikkoa
Pentu6 5 viikkoa
keväinen loikka
Ensimmäinen puraisu ensimmäisestä krookuksesta-onko tämäkin perinnöllistä?
Eväsretkellä
10.4.2010 NELJÄ VIIKKOA
Pentu 1
Pentu 3
Pentu 4
Pentu 5
Pentu 6
Kuvaustauon maito-baari
Paljon on taas koettu niin pentuhuoneessa kuin pihallakin. Matolääkitys nautittiin ensimmäisen kerran, hyvin meni kermaviilin kanssa. Ruokaa on mennyt aina vaan paremmin ja paremmin. Neljästi/viidesti päivässä on lisäruokaa syöty. Royal Caninia ja piimää tai kermaviiliä. Jauhelihaa ollut muutaman kerran maisteltavana. Raejuusto on herkkua.
Tänä aamuna laittelin aamupaloja keittiössä, kun alkoi kuulua määrätietoista tassuttelua pentuhuoneesta päin. Luulin, että Iina oli laittanut ne tulemaan kylppäriin päin. Mutta olivatkin tulleet itse verkon yli!!! Ja sittenhän se ei enää pitänyt niitä yhtään. Kaikessa kiireessä oli oviaukkoon kiinnitettävä pentulaatikosta aiemmin irrotettu päätylevy. Onneksi se on passeli.
Purin pentulaatikon lopullisesti sitten pois. Johan tuli mukavasti lisää tilaa juosta vipeltää. Tarpeeton se olikin.Lempipaikka nukkumiseenkin on ollut nojatuolin alla. Siivouksen ajaksi vein veitikat kylppäriin. Olin siirtänyt oviaukon verkon saunan lasioven ja lauteiden väliin saunan sisäpuolelle, etteivät menisi saunaan..
Imuroinnin lomassa kävin aina kurkkaamassa kuulumisia. Ja niinhän siellä isoin keikkui verkon ylärajassa, lasioven ja lauteen välissä, juuri pääsemäisillään ensimmäiselle lauteelle. Hätä oli kuitenkin suuri ja huuto sen mukainen. Onneksi ehdin apuun. Piti sitten tukkia saunan oven alareuna isoilla koreilla.
Vaihdoin nukkumapaikan vastakkaiseen nurkkaan, mielestäni parempaan paikkaan. Mutta pennut olivat eri mieltä. Nukkuivat entisessä paikassa, kaikki yhdessä kasassa, ilman tuolin ja peiton muodostamaa majaa.Täysin avoimessa paikassa, paljaalla lattialla. – Seuraavat unet sitten nukuttiin jo “majassa”, uudessa paikassa.
Tänään tehtiin toinen ulkoiluretki. Oli menestys, kolmet kakat! Jokohan huomenna kokeiltaisiin autoilua? Vaikka vaan pikkaisen.
Punnitus: Painot nousevat vakaasti. Suurin painaa nyt 2481 g ja tytötkin jo yli 2 kg. Korvat liikkuvat, mutta eivät vielä ole nousussa. Muuten on meno villiä valveilla ollessa. Ja toisinaan ollaan niin äreitä, että tuntuu kuin olisi isoistakin asioista eripuraa.
Paljon tässä tapahtuu ja kaikkeen ei edes ehdi mukaan. Ja kaikkea ei edes muista. Niin vain unohtui äitikoiran 3-vuotissyntymäpäivä ;( . Merkkipäivä oli eilen 8.4. No sitä juhlitaan huomenna, pentujen 1 kk -päivänä. Taitaa olla sama kakku pöydässä kaikille sankareille.
3.4.2010 KOLME VIIKKOA
Isoin aina parhaalla paikalla
Pentu 1, 1935g
Pentu 3, 1716g
Pentu 4, 1560g
Pentu 5, 1775g
Pentu 6, 1609g
Tänään pennut saivat ensimmäistä kertaa velliä:
Velliäkö tulossa ?
Antakaas kun äiti näyttää mallia...
hyvin menee ja velli maistuu
Pojilla taitaa olla jo toinen kierros
Viimeinen vellihousu....eikun naama
2.4.2010
ÄRINÄÄ BOXIVIDEOLLA
.
27.3.2010 KAKSI VIIKKOA
Pentu 1
Pentu 4
Pentu 5
Pentu 6
Apua...sisko kiusaa!
Sainpas sen rauhottumaan
26.3.2010
No niin, kaikki ovat yli kilon! Pentu 4, tyttö, ylitti sen iltapunnituksessa. Siskokset ovat lähes samanpainoiset. Pentu 3, ruskea uros, kävelee selvimmin. Nämä kolme ovat aktiivisimmat, leikkivät ja kinastelevat. Ja haukkuvat. Aika kovaa murinaa kuuluu myös leikin touhuissa. Isoimmat pojat lähinnä nukkuvat ja syövät. Kyllä nekin jo kävelevät, ainakin syömään Kaikilla on silmät auenneet ja kyllä ne niillä myös näkevät. On mainio tunne, kun huomaa, että pentu on bongannut laatikon reunalla ihmisen naaman ja suunnistaa kohti. Yritystä on myös nousta reunan yli. Kukahan on eka? Minä veikkaan kolmosta.Mummo tuli linja-autolla. Jälleennäkemisen riemu oli molemminpuoleista. Onneksi hyppiminen on nyt vähän hillitympää. Semmoista äidille sopivampaa. Eikä mummoa enää muutenkaan tarvinnut paimentaa. - Pilkillekään ei tuntunut tekevän kummankaan mieli.Jäällä oli silti kiva liikkua. Lumi oli pehmeää, mutta ei upottanut syvälle. Vettä ei lumen läpi tuntunut, luisteluradalla oli sen verran vettä, ettei tehnyt mieli edes yrittää sinne. Syönnin jälkeen on aina tapana konsertoida. Tuppaa kuulumaan koko asunnossa, mutta erityisesti naapurihuoneeseen. Iina haki eilen illalla korvatulpat, luultavasti mummo pärjää ilman. Pärjääköhän Iina olohuoneen sohvalla?
.
.
24.3.2010 Silmät auki häntäpäästä
Käänteinen on järjestys silmien aukenemisessa. Viimeisimmän pennun silmät aukesivat ensimmäisenä ja ensimmäinen pentu hapuilee vielä täysin tassutuntumalla. Mutta ensimmäinen on isoin, pian kilo sata. Tytöt ovat vuorotelleet, tällä hetkellä pienin on tyttö 6, vähän alle 900 g.Yanda hoitaa pennut hienosti, ottaa myös omaa aikaa reippaasti. Lenkilläkin malttaa olla ja nauttii jäällä juoksemisesta. Päivällä on Pekka käynyt kotona viettämässä laatuaikaa, lähinnä lenkittämällä Yandaa. Mutta hyvin on toistaiseksi selvitty myös reilun kahden tunnin yksinoloistakin.Viidakkorumpu pärrytti viestiä, että Mummo tulossa perjantaina. Siis Iinan mummo. Siinä se riemu nousee.Pekka on tehnyt tarkkaa työtä ja seurannut painonnousua. Saapa nähdä saadaanko käppyrät tänne ihasteltaviksi.Tästä linkistä saat painokäyrät esiin: pentujen-painot (huom kaksi mittausta/vuorokausi)Selvää haukahtelua kuuluu laatikosta. Syönnin jälkeen on aina hetki vipinää, mutta sitten taas uni vie pikkuiset… ja emän, joka jo kuorsaa jalan juuressa.Ihania kaikki, ymmärtää hyvin Yandan kasvattajan ratkaisun uusimpien pentujen suhteen (3 bortsulasta). -Päättikin pitää itse kaikki……
.
.
22.3.2010
Taina ja Sami kävivät eilen ensi kertaa pentuja katsomassa. Yanda otti vieraat reippaasti vastaan pihalla ja esitteli pennut mielellään. Varmaan haikaili Kössin hajuja, kun niin pusutti.Jos on meidän “kotileikissä” mietintämyssy välillä täysin silmillä, ei tämä vierailu ainakaan helpottanut Tainankaan päätöstä. -No mietitään vielä rauhassa, eiköhän asiat selkiinny ja pennut löydä kotinsa. Niin moni aidosti kiinnostunut on jäämässä ilman pentua, että kyllä surettaa. Mutta ei voi muuta.
Olisiko tämä Samin toivoma hampaaton pentu ?”][/caption]
Tänään oli ensimmäinen melkein aito yksinhuoltajapäivä. Yanda jäi noin kahden tunnin pätkiksi yksin pentujen kanssa. Hyvin oli selvinnyt. Varmaan jatkokin sujuu samaan malliin, kunnes pennut kömpivät laatikon reunan yli. Täytyy kehitellä oviaukkoon tilkettä. Yandan pitää päästä kulkemaan vapaasti, mutta pentuja ei vielä lasketa pois pentuhuoneesta. Eiköhän suunnittelun ammattilainen suunnittele siihen ratkaisun. Varsinkin kun viisas vaimo avustaa 
Ja eihän asia nyt vielä ole ajankohtainenkaan.
Tea is ready.....
Pennut pulskistuvat ja Yanda hoitaa niitä hyvin. Pennut kokeilevat selvästi tassujensa voimia ja kenties vähän räpsyttelevät viiruja, joiden alla silmät vielä ovat piilossa. Nykyaikaisen äidin tavoin Yanda haluaa vaan ottaa enemmän ja enemmän omaa aikaa. Ei siinä mitään, mutta kun se tapahtuu yölläkin. Ulos on päästävä, ja ei siellä sitten kumminkaan mitään asioita edes ole hoidettavana. Kunhan katselee yöllistä kaupunkia. Viime yönäkin heräsin neljätä siihen, että ulos pitäis mennä. Ja mentiinhän sitä. 20 minuuttia seisoin seurana Ainolan edessä, mutta sitten päätin,että nyt sisälle. Ei pisaraakaan hankeen tullut. Levitin sitten lehtiä lattialle (ei ole ollutkaan sitten Yandan pentuajan) ja totesin aika tiukasti, että siihen passaa tehdä. Minä en enää lähde. Kun olin peitoissa, kuului hetken päästä sipsutusta, joka tuli minun sängyn viereen. Kävi katsomassa, olinko tosissani ja nukuinko. Sitten en enää kuullut mitään, mutta ei tullut unikaan. Aamulla Pekka kertoi hölmistyneenä oman versionsa. Olivat olleet myös neljän maissa ulkona, Yanda olisi niin tahtonut lenkille Rantaraitille !!! Minä en ollut kuullut sitä reissua, eikä Pekka tätä jälkimmäistä. No ei ihme, ettei pisaraakaan irronnut. Mitenkähän ensi yö? Kyllä nämä yöjuoksut nyt saavat loppua. Toisaalta, ruokaa kyllä uppoaa siihen malliin, että onhan se ymmärrettävää että tyhjennettävääkin tulee. Mutta on tässä jotain muutakin takana. Myöhän reissun jälkeen lehtiä lattialle ja korvatulpat korviin.
Siskokset....vai onko toinen Nils Holgerssonin hamsteri?
Kuin varkain joulukaktuskin on päässyt kukkaan
20.3.2010
Päivät menevät tässä huumassa niin vinhaa vauhtia, että ajantaju häipyy. Muutamaan päivään ei ole tullutkaan tänne päivityksiä. Sen sijaan aika on kulunut yhteydenpitoihin. Mukavapa tässä on koneella ollut istuskella, pentulaatikon vieressä.
Välillä siellä on aivan hiljaista, joku satunnainen ynähdys. Tai sitten levottomuus yltyy, saattaapa kuulla haukahduksen tapaisiakin ääniä ja sitten äiti alkaa hoitaa. Nuolee ja putsaa ja sitten lapset käyvät ahnaasti atrialle. Pienimmät ovat sitkeitä ja kiinni saadusta nisästä ei luovuteta vaikka isot veljet yrittävät voimakeinoin. Uskomatonta miten pennut puskevat tiensä, välittämättä edessä olevista emon raajoista tai sisarussumasta. Koomisia tilanteita seuratessa aika vierähtää huomaamatta. – Ei uskoisi, miten pienestä pepusta voi lähteä tiukassa väännössä kimakka piekku! Ja mikä aromi! Luulisi, että vähintään Yanda.
Ja sitten taas rauha maassa. Lapset ja äiti vetävät sikeitä.
Yanda on käynyt “pikkulenkeillä”, Ainolan tanssilava on kierretty muutaman kerran ja onpa pariin otteeseen käyty jäälläkin vähän juoksemassa. Vastaantulijoille tai jo ohi menneille täytyy ärhäkästi kertoa, että häipykää minun pentualueeltani. -Jääköhän ilmiö pysyväksi? Toivottavasti ei.
Tänään saatiin taas kuulla, miten isä-Kössi taitaa näyttelyhommat. On se vaan niin ihku Vastakkaisen sukupuolen paras, cacibit ja kaikki. No eihän se ollut oikeastaan mikään uutinen. Vieläkin Yanda haikailee tanssilavalle päin, ei kai vaan jo kevättä rinnoissa…
Linjat ovat aika timmissä kunnossa. Ei ole ylimääräisiä kiloja jäänyt. Tisut tietysti roikkuu mutta hyvä vaan. Ei olis kivaa se pulloilla touhuaminen. Kovasti on ruokahalu parantunut. Jauhelihalla höystetyt nappulat menevät taas aika hyvin, raejuusto ja viili ovat koko ajan maistuneetkin hyvin. Pentujen painot nousevat tasaista vauhtia. Pikkujättiläinen hätyyttelee jo 800 g ja pienin tyttö on jo hyvän matkaa yli 600 g. Äsken otettiin merkkipäiväkuvat ja aivan kuin yhdellä pennulla olisi jo vähän silmä pilkistänyt luomien raosta. Ja aivan kuin herätyksen saaneina lähes koko lauma ruokailun jälkeen yritti kävelyä!!! Isoin meni aivan jaloillaan maha ilmassa pienen matkan. Hetken päästä jo pari muutakin kokeili kohottautua jaloilleen ja ei kun menoksi. Pingviiniuinti on saanut uusia piirteitä, etujalat eivät enää kaapaisekaan etukautta ympäri vaan ne pysyvät jo enemmän vartalon alla. Punnitusastiaa piti jo vaihtaa, varmaan huomenna joku kiipeää pentulaatikosta.
Pentu 2, reppana, pääsi tänään Uuraisille. Saa sinne pikkuruisen hautansa keväällä.
Huomenna tulee “anoppi ja appi” visiitille. Mitähän ovat mieltä? Toivottavasti ei ole aivan tämmöinen tuoksu kuin juuri nyt tuntuu leijailevan tuolta lattialta. Ja eikun lakanan vaihtoon…
Pentu 1, poika
Pentu 1
Pentu 3, poika
Pentu 3
Pentu 4, tyttö
Pentu 4
Pentu 5, poika
Pentu 5
Pentu 6, tyttö
Pentu 6
17.3.2010
Neljäs päivä aamussa. Elämä pentulaatikossa on rauhoittunut ja Yanda on ottanut äitiyden hallintaan. Enää ei vouhota joka pikku inahduksesta laatikolle, ottaa jo vähän omaa aikaakin (maksimissaan puolen minuutin jaksoissa). Nyt on kaikki tytöt käyneet tapaamassa pentuja kun Hetakin eilen piipahti töistä tullessaan (taisi istua 3 tuntia pentujen vieressä). MIetittiin jo pitäisikö pennuille laittaa hälyttimet etteivät vaan “unohdu” taskuun.
Nyt meillekin valkeni erikoisnäyttelyn aamun jalostuskahveilla käyty keskustelu kelpieiden väreistä. Pari päivää levitelty värikarttoja ja yritetty sovittaa näitä tulokkaita niihin. Eilen tehtiin sitten päätös että peesataan kokeneempia . Kun kelpielenkilläkään Hilikkaa ja Yandaa ei kauempaa tunnista eroon oikeastaan kuin pannasta niin kai meidänkin valinta värille on suklaanruskea. Ainakin tytöt ovat täsmälleen emänsä värisiä. 5. syntynyt tan uros (joka muuten aina osuu näköjään valokuviin) vaikuttaa saaneen isältään piirteitä. On nimittäin melkein koko ajan äänessä. Ääni on vielä korkea kimitys mutta kyllä se siitä Kössimäiseksi jörinäksi muuttuu. Muutenkin väritys näyttäisi noudattelevan Kössin isän Railyn värejä.
Veli ja sen sisko. Ei taida sisko arvata kuinka kauas matka vielä vie ....
Muoto-Valiot.... ainoa vaihtoehto...ottamatta kantaa maitohyllyn valikoimaan
15.3.2010
Toinen päivä jo illassa. Ei voi kuin ihmetellä vauhtia. Pennut muuttuvat lähes silmissä. Tytöt kasvattavat painoa nopeimmin. Pentu 4 saanut jo 82 grammaa lisää, paino nyt 367 g ja pentu 6 peräti 96 grammaa, paino nyt 380 grammaa. Mutta pojat menevät omia teitään; pentu 1 painaa jo 456 grammaa, pentu 3 394 grammaa ja pentu 5 411 grammaa, lisäykset 64 g,76 g ja 73 g.
Emä vastaavasti hoikistuu myös lähes silmissä.Eilen lääkärissä vaaka näytti tasan 17 kg. Emä voi hyvin ja nauttii hoitamisesta. Osaa jo rentoutuakin. Pennut saavat rauhassa touhuta nisissä ja emä voi katsella vaikka unia ilmeistä ja tassun liikkeistä päätellen. Ulkona piipahteluissa ei kauaa mene, ei ole enää ollut kiire treffikivellekään. Pentujen luo on kiire. Eilinen ratkaisu oli varmasti oikea. Yanda on ollut heti kotiintulon jälkeen itse rauhallisuus. Jatkuva vikinä hermostutti sitä selvästi. Tottakai se ymmärsi, että pienellä oli hätä, mutta ei voinut auttaa.
Huomenna on sitten vahdinvaihto kotona. Minä palaan töihin ja Pekka jää “hoitovapaalle”. Ihanaa, minä pääsen myös ensi yöksi omaan sänkyyn. Viime yö oli minun päivystysvuoroni pentulaatikon luona. Voin vain kuvitella miten Pekan selkä huomenna voi. Minullakin kramppaa kyljet välillä. Ei se suoranaisesti patjasta johdu, koska meillä kummallakin on selkä- ja polvijuttuja sen synnytysyön jäljiltäkin. – Ei tämä lapsenteko enää tälle iälle oikein sovi Mutta ei tämä sitä tarkoita, että valittaisin. Tosiasia se vaan on. Mutta on ne ihania. Ensi kerralla (?) kehitellään synnytyspöytää ylemmäs, ergonomiseksi. Pakkoko sitä on kontata ahtaassa nurkassa lattian rajassa? Mutta elämä opettaa.
Aika kuluu nopeasti pentuja seuratessa. On ne aika vesseleitä, vaeltavat vikkelästi paikasta toiseen, leikkivät jo piilosilla oloa niin kuin äitinsä Sanomalehden sisään piiloutuminen paras piilo toistaiseksi..
Tästä linkistä näet videon
iltapala15_03_0001
Tää onnea on ....minä ja äiti
Vatsan valloittaja
Kuvia 14.3.2010
Pentuja on viisi. Pentu 2 oli liian heikko.
Yanda ja viisikko
Pentu1
Pentu3
Pentu4
Pentu5
Pentu6
Ruoka-aika
Pentuesuunnitelma
Yandaon tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta (joulukuu 2009 ?).
Uros on hurmuripoika Kössi, johon ollaan tutustuttu aivan kelpietouhujen alkumetreillä. Nyt vaan molempien koirien isäntäväki odottelee kuumeisesti luontoäidin kutsua. Amerikan matkastakin jo luovuttiin hiihtolomalla. Perheen neljä tytärtä onneksi suostuivat tuuraamaan J
Osa ajasta varmaan asutaan pentujen kanssa siirtolapuutarhalla. Niinpä siellä varmisteltiin pensasaitoja katiskaverkolla ennen lumien tuloa. Leikkimökin alle pääsy täytyy vielä estää hyvin verkolla. Yandan ensimmäinen kokemus uudesta kodista oli piiloutuminen leikkimökin alle. Oli siinä hätä, miten saada pieni pois sieltä. Hiekkaa lapioitiin hartaasti.
Siellä saavat kirmata kevätsäässä, turvallisella pihalla.
Pennut myydään Suomen kennelliiton sopimuskaavakkeella, rekisteröityinä, mikrosirutettuina, madotettuina ja eläinlääkärin tarkistamina. Myynti 8 viikon ikäisinä. Myydään aktiivisiin koteihin, joissa koiraa rakastetaan perheenjäsenenä ja jolle ollaan valmiit antamaan monipuolinen elämä . Ostajilta toivotaan halua pitää yhteyttä kasvattajiin. Toivomme myös, että kaikki jälkeläiset lonkkakuvattaisiin. Maksamme lonkkien kuvauksen.